Vaellukseni: Ensikokemukset Scotlannista ja Scotcon

2.9.2017

Olen jahkaillut Scotlantiin lähtöä muutaman viikon. Lentämine pelottaa ja ietin, onko mitään järkeä lähteä yksin. Majapaikkaa ei meinaa aluksi löytyä ja kipeäksin onnistun tulemaan. Olo paranee hieman viikon loppua kohden mentäessä, ja muutaman ihmisen kannustuksen voimalla päätän olla rohkea.
Perjantaina harjoittelemme koulussa melontaa intiaanikanooteilla. Jännitän matkalle lähtemistä, mutta päästessäni bussiin, olen jo rauhallinen Eihän tässä tarvitse muuta tehdä kuin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Bussit kulkevat ja lentokentän kiemuratkin sujuvat jo rutiinilla. Lentokoneessa alkaa jo hymy nousta huulille miettiessäni, että vihdoin pääsen ensimmäistä kertaa unelmoimaani Scotlantiin.

Puoliltaöin saavun Edinburghiin ja hyppään Haddingtoniin vievään bussiin. Lähetän Soffasurffaajista löytämälleni hostille viestiä olevani bussissa ja kohta perillä. Saan hätäisen viestin, että olen mennyt 20mailia ohi kohteesta. Hyppään bussista ja onneksi hostini pääsee hakemaan minut autolla, sillä viimeinen bussi on jo mennyt. Tarjoan hänelle suomalaista suklaata ja hengähdän helpotuksesta. Asunnolla hostini James ystävällisesti auttaa minua miljoonan google mapsista tulostetun kartan kanssa. Löydämme virheellisen kartan; Olen sekoittanut Haddington Placen ja Haddingtonin keskenään. No, virheistä oppii. Onneksi alue on nyt vähän tutumpi, sillä seuraavat yöt vietän nuorisohotellissa lähiseudulla.

Nukun makoisat unet makuupussissa olohuoneen sohvalla, ja aamulla lähden matkaamaan Kirknewtoniin Dalmahoyn kartanolle. Hyppään bussiin ja ihailen Edinburghin maisemia. Kaupunki on täynnä upeita vanhoja rakennuksia, ja varsinkin korkealla kukkulalla ylpeänä seisova linna sykähdyttää. Edinburghin kaupunkialue loppuu ja maaseutumaiset maisemat alkavat. Horisontissa näen kauniita kukkuloita, ja unelmoin tulevaisuuden patikkareissuista Scotlannin pitkän matkan vaellusreiteillä.

Löydän tieni kartanolle, jonne bussit kulkivat sen verran harvoin, että päätän kävellä noin viiden mailin matkan ihaillen samalla maisemia. Kartanolla eksyn ensin vahingossa turistiryhmän viskimaistiaisiin, mutta löydän sitten orientaatioryhmän luokse. Tutustun muihin vapaaehtoistyöntekijöihin, ja tunnelma on rento ja innostunut. Orientaatio on lyhyt; saamme teepaidat ja yleistä infoa, sekä pahoittelut vastoinkäymisistä tapahtuman suunnittelussa. Scotconin oli tarkoitus olla paljon isompi ja kauemmin kestävä tapahtuma. Nyt olemme töissä pelkästään sunnuntaina. Vapaaehtoistyöntekijöiden määräkin tippui noin sadasta kolmeentoista. Olemme kuitenkin positiivisella mielellä, ja uskomme, että tapahtumasta tulee onnistunut. Onhan se ensimmäinen Scotlantilaista kulttuuria ja Outlander-sarjaa juhlistava tapahtuma, joten ei kaikki voi ensimmäisellä kerralla sujua kuin rasvattu. Opimme varmasti paljon seuraavaan kertaan.

Orientaation jälkeen lähdemme istumaan iltaa läheiseen baariin. Juon kokiksen, mutta en jaksa väsymyksen takia jäädä myöhäiseksi. Onneksi en joudu kuitenkaan lähtemään yksin, ja scottilaistyylisesti kaverini ovat vieraanvaraisesti saattamassa minua oikealle pysäkille, vaikka se onkin aivan toisessa suunnassa.

Sunnuntaina herään aikaisin nuorisohostellissa ja hiivin ulos herättämättä huonetovereitani. Työt Corn Exchangen tapahtumapaikalla alkavat kello seitsemän. Aamupäivän autan valokuvaaja Alistair Watsonia. Hän pystyttää studiosetin ja juttelemme niitä näitä. Puoliltapäivin tapaamme julkkikset Graham McTavishin, Stephen Waltersin, Grant O'Rourken, Steven Creen ja Clive Russellin, joka näyttelee myös Game of Thronesissa. Juttelen myös hieman Outander-sarjassa gaelin kielen asiantuntija Ádham Ó Broinin kanssa. Kuullessaan, että olen Suomesta, hän heti heittää ilmoille kaikki suomenkieliset kohteliaisuudet.

Alistar kuvaa tähdet ja fanit, minä printtan kuvat ja otan ihmisten sähköpostiosoitteet ylös. Työ on hektistä, mutta sujuu hyvin, ja saan lopuksi paljon kiitosta Alistairilta. Pistämme kamat kasaan ja hyvästelemme. Jos hän joskus tarvitsee assistenttia, niin paikka on minulle vapaa.

Ehdin hieman kierrellä, ihastella ja shoppailla, kunnes seuraa Meet&Greet alkaa. Seison hämmentyneenä Clive Russellin pöydän vieressä ja otan hänestä ja faneista kuvia. Hassua olla ihmisen seurassa, jonka aivot tunnistavat tutuksi, mutta kuitenkin tiedät, ettet ollenkaan tunne tätä.
Veraitten vähetessä Alan kiskoo minutkin kuvattavaksi, ja saan nimikirjoitukset aidanselkämykseeni. Olen ujo ja hämmentynyt ja näytän kuvissa hieman kärttyiseltä. Lopuksi olen kuitenkin kiitollinen, että Alan piti minut tekemään sen.

Työt alkavat olla ohitse, ja pääsen kokeilemaan scottilaisia perinnetansseja livebändin säestämänä. Ceilidhissä tanssitaan yksinkertaisaryhmä ja paritansseja. Tanssiin kuuluu paljon hyppelemistä, ja ne ovat usein vauhdikkaita. Nauti täysillä ja pääsen tanssimaan myös hauskan vanhemman sedän kanssa, jolla on tietenkin scottilainen perinnepuku kiltti päällä. Jalat eivät pysy vauhdissa polkkakohdissa, joten sovimme, että Steward nostaa minut aina polkkapyörähdyksissä ilmaan. Hän joutuukin tekemään sitä aika monta toistoa, mutta kohteliaasti nostelee ja tanssii loputkin tanssit kanssani.
Menemme tunniksi viereiseen baariin istumaan ja minulle tarjotaan viski, kun kuullaan, että lähden seuraavana päivänä.

Maanantai aamua kävelen koko päivän, ja linnakäynnin ja Edinburghin eläintarhan päätteeksi alkavatkin jalat jo hieman särkeä. Hymy pysyy silti huulilla, ja hieman haikein mielin saanon hyvästit (hetkeksi) Scotlannille ja nousen lentokoneeseen. Sattumalta istun vielä Glasgowilaisen miehen vieressä, ja hän selittää minulle pienessä humalassa niin innoissaan elämästään, että joudun vaivihkaa pyyhkimään sylkiroiskeita naamaltani.