Hae tästä blogista

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kotilopsykoosi

Tänään meille tuli Akaattikotiloita! Viikonloppu meni kotilopsykoosissa terraarioita väsäillen. Mukavaa tee-se-itse puuhailua lasipurkeista ja luonnonmateriaaleista. Kotiloiden terraarioiden lisäksi tein myös muutaman kaktuspurkin, jotka koristelin kauniilla kivillä ja muilla koristeilla. Yhden kuivakukka lasipurkin ripustin autalangalla etuoven eteen.
Näihin saa kauniisti laitettua kaikkea sellaista turhaa, mutta kaunista


Sain hommattua yhden vastasyntyneen kotilon ja muutaman munan. Hienoa päästä seuraamaan kotilon kuoriutumista ja kasvua noin pienestä. Akaatithan voivat kasvaa nyrkin kokoisiksi ja elää kymmenenkin vuotta! Omalle akaatille keksin nimen kun lueskelin kuvauksia muumihahmoista. Tahmatassu on Janssonin kirjoissa etanamaisesti liikkuva ja syömistä rakastava tahmainen pikku hahmo. Siinäpä se! Aiemmin olin hakenut inspiraatiota viikingeistä raamatun hahmoihin.
Kaktusterra tehnyt: Jarkko


Tee se itse: lasipurkkiterraario koristeeksi

Tarvikkeet:
Lasipurkki (mikä tahansa koko kelpaa, voi olla avonainen tai kannellinen)tai muu lasinen astia
Multaa, joka sopii kasville ja aktiivihiiltä jos istutat kasvin
Hiekkaa
(sammalta)
Lusikka/lapio tms,
Sakset
Hanskat
Koristeita kuten kiviä, sammalta, käpyjä, kukkia, esineitä; vain mielikuvitus on rajana
Rautalankaa, jos haluat ripustaa purkin roikkumaan johonkin
Rautalankaleikkurit

Ei niin nätti rautalankaripustus



1. Pese ja puhdista lasipurkki ja irrota mahdolliset tarrat
2. Laita pohjalle vedenpoistojärjestelmä( huom. vain jos istutat kasvin)
- Jotta kasvi ei huku liikaan veteen, täytyy pohjalle laittaa ensin pieniä kiviä
3. Aktiivihiili laitetaan kivien päälle, ohut kerros riittää.
4. Lisää maa-aines/multa. Lisää kasville sopivaa multaa
5. Istuta kasvi
6. Lisää koristeet
7. Siivoa ja kastele kukat
Vinkki: Lasipurkki toimii kuin miniatyyri kasvihuone; äläsiis jätä sitä suoraan auringonvaloon, muuten kasville tulee liian kuumat oltavat
Hieno lahjaidea!

Tahmatassun terraariossa kasvaa ruohokin!


Ohjeet englanniksi löytyvät täältä! Instructions in English: http://inhabitat.com/diy-how-to-make-your-own-green-terrarium-to-keep-or-give-away-for-the-holidays/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti