Muisteluja maaliskuulta

Työharjoittelu Tinjalla Siperia Lapponicalla oli rankka,mutta muutamia huippuhetkiä haluan muistella kolmen viikon ajalta.
Asuin pikkuisessa mökissä, jossa puilla lämmittäen pidin mökkerön elettävänä. Onneksi oli talvimakuupussi mukana, sillä isojen ikkunoiden takia mökki ei oikein suostunut pitämään lämpöä yllä. Hyvin tuli yöt nukuttua viileässä ja hyvin hengittävässä hirsimökissä koirien ulvoessa ulkopuolella fyysisen työpäivän jälkeen.

Kotimökki

Aamut alkoivat hevosten ruokinnalla ja siivoamisella. Usein löysin Kongurin tarhan ulkopuolelta heinäpaalilta; se hyppeli aitojen yli miten lystäsi. Aamupäivä menikin koirien tarhoja siivotessa. Päivällä saattoi tulla asiakasryhmä, jotka veimme muutaman tunnin ajeluille erämaahan. Valjakkojen kokoaminen oli aikamoista häslinkiä, mutta onnistuin oppimaan melkein kaikkien juoksevien korien nimet. Kauniita koiria varustettuna sitäkin kauniimmilla nimillä ja luonteilla. Monta lempparia ehti muodostua tuona aikana, ja oli ihana huomata, miten ne alkoivat hyväksyä minutkin joukkoonsa.

Hukka

Iluk

Ninja

Näätä

Jäätikkö

Valjakolla ajo oli fyysistä ja välillä haastavaa; onnistuin kaatumaan muutaman kerran tiukoissa käännöksissä. Ne jäivät vaivaamaan ja tottakai nolottamaankin, mutta virheistä onneksi oppii, eikä kenellekään käynyt hassummin.

Ajelulla, lähimpänä vahvat vetäjät Näätä ja Loitsu

Iltapäivän aikana koirien ruokinta alkoi kovalla metelillä. Isot monen kymmenen kilon lihalevyt pilkotaan ämpäreihin sopiviksi suupaloiksi. Koirien vedet haetaan sadan metrin päästä joesta ämpäreillä. Rutiinin oppi melko nopeasti, ja muutaman päivän hoidinkin koko eläintenhoitohomman itse, kun Tinja ja Alex lähtivät pariksi päiväksi reissuun.

Koirasuden pentuja 

Muutaman ratsastusretkenkin ehdin vetää itsenäisesti. Lumitilanne oli kuitenkin aika hankala, eikä ratsastusreittejä ollut paljoakaan. Tampatulla kelkkaurallakin ratsatus oli hevoselle kovin rankkaa tarpomista, ja ratsastajalle aikamoinen vuoristorata, kun lumi upottaa yllättäen kavioiden alta. Umpisessa sai mennä pari metriä ja hevonen on jo aivan kypsä hommaan. Usein menimmekin jäälle laukkailemaan asiakkaiden kanssa.
Monelle se, että pääsee laukkaamaan ilman satulaa on jo tosi iso juttu. Useilla ratsastusretkillä edetään melkoisen hitaasti. Aloittelijatkin uskalsivat kokeilla ja pysyivät selässä todella hyvin. Lumimäärä tuo kuitenkin pehmoisen laskun, vaikka putoaisikin.

Grim ja Shamaani

Minä ja Grim

Yksi mieleenpainuvimmista huskyretkistä oli, kun ajelimme Littmuoraivi tunturin laelle. Se oli elämäni toinen huiputus, mutta tällä kertaa maisemat olivat henkeäsalpaavan selkeät. Oli hieno tunne, kun tuntee tekevänsä koirien kanssa yhteistyötä ja ne nauttivat juoksemisesta. Päivä oli melko lämmin, mutta nousussa tuuli takaapäin, auttaen ja viilentäen juoksijoita.

Littmuoraivin huipulla parhaan valjakon kanssa :)

Hyvän vastapainon Inarin eräilykokemukselle oli työharjoittelu erähotelli Nellimissä. Oli luksusta saada täyttävä ja maukas buffet ateria kolme kertaa päivässä nenän eteen, saunoa vaikka joka ilta ja nukkua sähköllä lämmitetyssä omakotitalossa kaikilla mukavuuksilla.

Nellimissä tuli nähtyä upeimmat revontulet tähän mennessä. Teimme asiakkaiden kanssa revontuliretkiä lumikengillä ja kelkoilla Inarijärven jäälle sekä autolla Paatsjoen sillalle. Opin toisilta oppailta tehokkaan tavan sytyttää tulet, osa teki tulenteosta jopa yhden ohjelmanumeron asiakkaille. Siihen haluaisin itsekin päästä räpeltelyineni.

Paatsjoen sillalta

Paatsjoen sillalta

Kelkkaretkellä Inarijärvellä revotulien loistaessa taivaalla

Paatsjoki

Yksi unelmien täyttymys oli yö aurora bubblessa, eli lasisessa "iglussa". Meillä kävi vielä niin ihanasti, että revontulet tanssivat päällämme aamuyöhön asti. 

Kolme päivää pidimme myös paikkoja pystyssä ihanalle brittiperheelle erämökissä, Lämmittelimme mökkiä ja saunaa ja teimme ruoat kumppanin kanssa. Vein heitä myös pilkille ja hiihtämään, (vaikka omat sukseni keräsivätkin kilometrin lunta allensa= lumikenkäilyä suksilla) ja iltaisin istuimme yhdessä takan ääressä keskustellen milloim mistäkin syvällisestä ja nauraen paljon.

Ensimmäisen kerran joudui myös kokemaan autokolarin. Ajoin itse autoa, enkä osannut ennakoida liukkaita teitä tarpeeksi hyvin. Onneksi henkilö (ja koira) vahingoilta vältyttiin, ja autokin saatiin paikallisen poromiehen avustuksella väännettyä takaisin ajokuntoon!

Toivottovasti pääsen vielä palaamaan Nellimiin, siellä oli tosi mukava työporukka ja rento ilmapiiri.