Kotilopsykoosi

Tänään meille tuli Akaattikotiloita! Viikonloppu meni kotilopsykoosissa terraarioita väsäillen. Mukavaa tee-se-itse puuhailua lasipurkeista ja luonnonmateriaaleista. Kotiloiden terraarioiden lisäksi tein myös muutaman kaktuspurkin, jotka koristelin kauniilla kivillä ja muilla koristeilla. Yhden kuivakukka lasipurkin ripustin autalangalla etuoven eteen.

Näihin saa kauniisti laitettua kaikkea sellaista turhaa, mutta kaunista

Sain hommattua yhden vastasyntyneen kotilon ja muutaman munan. Hienoa päästä seuraamaan kotilon kuoriutumista ja kasvua noin pienestä. Akaatithan voivat kasvaa nyrkin kokoisiksi ja elää kymmenenkin vuotta! Omalle akaatille keksin nimen kun lueskelin kuvauksia muumihahmoista. Tahmatassu on Janssonin kirjoissa etanamaisesti liikkuva ja syömistä rakastava tahmainen pikku hahmo. Siinäpä se! Aiemmin olin hakenut inspiraatiota viikingeistä raamatun hahmoihin.

Kaktusterra tehnyt: Jarkko

Tee se itse: lasipurkkiterraario koristeeksi

Tarvikkeet:
Lasipurkki (mikä tahansa koko kelpaa, voi olla avonainen tai kannellinen)tai muu lasinen astia
Multaa, joka sopii kasville ja aktiivihiiltä jos istutat kasvin
Hiekkaa
(sammalta)
Lusikka/lapio tms,
Sakset
Hanskat
Koristeita kuten kiviä, sammalta, käpyjä, kukkia, esineitä; vain mielikuvitus on rajana
Rautalankaa, jos haluat ripustaa purkin roikkumaan johonkin
Rautalankaleikkurit

Ei niin nätti rautalankaripustus

1. Pese ja puhdista lasipurkki ja irrota mahdolliset tarrat
2. Laita pohjalle vedenpoistojärjestelmä( huom. vain jos istutat kasvin)
- Jotta kasvi ei huku liikaan veteen, täytyy pohjalle laittaa ensin pieniä kiviä
3. Aktiivihiili laitetaan kivien päälle, ohut kerros riittää.
4. Lisää maa-aines/multa. Lisää kasville sopivaa multaa
5. Istuta kasvi
6. Lisää koristeet
7. Siivoa ja kastele kukat
Vinkki: Lasipurkki toimii kuin miniatyyri kasvihuone; äläsiis jätä sitä suoraan auringonvaloon, muuten kasville tulee liian kuumat oltavat
Hieno lahjaidea!

Tahmatassun terraariossa kasvaa ruohokin!

Ohjeet englanniksi löytyvät täältä! Instructions in English: http://inhabitat.com/diy-how-to-make-your-own-green-terrarium-to-keep-or-give-away-for-the-holidays/

Melontaa ja savottaa

Aurinko paistaa ja järven pinta on tyyni. Melonta tuntuu kevyeltä. Kaksi kaurista lähtee uimaan suoraan edestämme ja seuraamme niitä hetken. Yli lentää millon mitäkin lintuja: kurkia, kahlaajia, telkkiä... Sammakkokin on jo herännyt lämmittelemään. Kaislikossa suhisee varmaankin sisilisko. Luonto on herännyt eloon.

Melontasuunnistusta Ruostejärvellä

Aika on myös puutarhan muokkaamisen. Pihaa on raivattu isolla kädellä puskista ja puista, eikä ikkunasta paljoa muuta näykkään kuin kuollutta oksaa. Päätämme siis käyttää risut hyödyksi ja alamme rakentaa pellon ympärille aitaa. Inspiraation saimme eräopaskoulun perinnekäsityön tunnilla.
 Ranteenpaksuisista rungoista sahaamme tukipuut ja pajuista sekä muista ohuemmista oksista alamme pujotella tukipuiden lomista aitaa. Ajatella, että näin yksinkertaisesti saa ilmaisen ja kauniin (sekä kestävän ja ekologisen) aidan. Päästen samalla eroon turhista risuista!

Pajuaidan rakennusta ja möyhijä

Ihan kaunis siitä tulee! 

Toinen tapa thdä risuaita on pistää kaksi tolppaa rinnakkain noin 20cm toisistaan pari, ja 50cm väliä tolppapareille. Siihen väliin on hyvä sitten kasata ylimääräiset risut ja samalla saa itselleen nätin aidan. Aita kestää pitkään ja kun alimmat oksat mätänevät, eikun heittää päälle uutta!

Vielä on suunnitteilla rakennella kivipolkuja ja reunustaa kukkapenkkejä ym. kivillä. Katsotaan miltä puutarha näyttää kesän lopussa! :)

Muisteluja maaliskuulta

Työharjoittelu Tinjalla Siperia Lapponicalla oli rankka,mutta muutamia huippuhetkiä haluan muistella kolmen viikon ajalta.
Asuin pikkuisessa mökissä, jossa puilla lämmittäen pidin mökkerön elettävänä. Onneksi oli talvimakuupussi mukana, sillä isojen ikkunoiden takia mökki ei oikein suostunut pitämään lämpöä yllä. Hyvin tuli yöt nukuttua viileässä ja hyvin hengittävässä hirsimökissä koirien ulvoessa ulkopuolella fyysisen työpäivän jälkeen.

Kotimökki

Aamut alkoivat hevosten ruokinnalla ja siivoamisella. Usein löysin Kongurin tarhan ulkopuolelta heinäpaalilta; se hyppeli aitojen yli miten lystäsi. Aamupäivä menikin koirien tarhoja siivotessa. Päivällä saattoi tulla asiakasryhmä, jotka veimme muutaman tunnin ajeluille erämaahan. Valjakkojen kokoaminen oli aikamoista häslinkiä, mutta onnistuin oppimaan melkein kaikkien juoksevien korien nimet. Kauniita koiria varustettuna sitäkin kauniimmilla nimillä ja luonteilla. Monta lempparia ehti muodostua tuona aikana, ja oli ihana huomata, miten ne alkoivat hyväksyä minutkin joukkoonsa.

Hukka

Iluk

Ninja

Näätä

Jäätikkö

Valjakolla ajo oli fyysistä ja välillä haastavaa; onnistuin kaatumaan muutaman kerran tiukoissa käännöksissä. Ne jäivät vaivaamaan ja tottakai nolottamaankin, mutta virheistä onneksi oppii, eikä kenellekään käynyt hassummin.

Ajelulla, lähimpänä vahvat vetäjät Näätä ja Loitsu

Iltapäivän aikana koirien ruokinta alkoi kovalla metelillä. Isot monen kymmenen kilon lihalevyt pilkotaan ämpäreihin sopiviksi suupaloiksi. Koirien vedet haetaan sadan metrin päästä joesta ämpäreillä. Rutiinin oppi melko nopeasti, ja muutaman päivän hoidinkin koko eläintenhoitohomman itse, kun Tinja ja Alex lähtivät pariksi päiväksi reissuun.

Koirasuden pentuja 

Muutaman ratsastusretkenkin ehdin vetää itsenäisesti. Lumitilanne oli kuitenkin aika hankala, eikä ratsastusreittejä ollut paljoakaan. Tampatulla kelkkaurallakin ratsatus oli hevoselle kovin rankkaa tarpomista, ja ratsastajalle aikamoinen vuoristorata, kun lumi upottaa yllättäen kavioiden alta. Umpisessa sai mennä pari metriä ja hevonen on jo aivan kypsä hommaan. Usein menimmekin jäälle laukkailemaan asiakkaiden kanssa.
Monelle se, että pääsee laukkaamaan ilman satulaa on jo tosi iso juttu. Useilla ratsastusretkillä edetään melkoisen hitaasti. Aloittelijatkin uskalsivat kokeilla ja pysyivät selässä todella hyvin. Lumimäärä tuo kuitenkin pehmoisen laskun, vaikka putoaisikin.

Grim ja Shamaani

Minä ja Grim

Yksi mieleenpainuvimmista huskyretkistä oli, kun ajelimme Littmuoraivi tunturin laelle. Se oli elämäni toinen huiputus, mutta tällä kertaa maisemat olivat henkeäsalpaavan selkeät. Oli hieno tunne, kun tuntee tekevänsä koirien kanssa yhteistyötä ja ne nauttivat juoksemisesta. Päivä oli melko lämmin, mutta nousussa tuuli takaapäin, auttaen ja viilentäen juoksijoita.

Littmuoraivin huipulla parhaan valjakon kanssa :)

Hyvän vastapainon Inarin eräilykokemukselle oli työharjoittelu erähotelli Nellimissä. Oli luksusta saada täyttävä ja maukas buffet ateria kolme kertaa päivässä nenän eteen, saunoa vaikka joka ilta ja nukkua sähköllä lämmitetyssä omakotitalossa kaikilla mukavuuksilla.

Nellimissä tuli nähtyä upeimmat revontulet tähän mennessä. Teimme asiakkaiden kanssa revontuliretkiä lumikengillä ja kelkoilla Inarijärven jäälle sekä autolla Paatsjoen sillalle. Opin toisilta oppailta tehokkaan tavan sytyttää tulet, osa teki tulenteosta jopa yhden ohjelmanumeron asiakkaille. Siihen haluaisin itsekin päästä räpeltelyineni.

Paatsjoen sillalta

Paatsjoen sillalta

Kelkkaretkellä Inarijärvellä revotulien loistaessa taivaalla

Paatsjoki

Yksi unelmien täyttymys oli yö aurora bubblessa, eli lasisessa "iglussa". Meillä kävi vielä niin ihanasti, että revontulet tanssivat päällämme aamuyöhön asti. 

Kolme päivää pidimme myös paikkoja pystyssä ihanalle brittiperheelle erämökissä, Lämmittelimme mökkiä ja saunaa ja teimme ruoat kumppanin kanssa. Vein heitä myös pilkille ja hiihtämään, (vaikka omat sukseni keräsivätkin kilometrin lunta allensa= lumikenkäilyä suksilla) ja iltaisin istuimme yhdessä takan ääressä keskustellen milloim mistäkin syvällisestä ja nauraen paljon.

Ensimmäisen kerran joudui myös kokemaan autokolarin. Ajoin itse autoa, enkä osannut ennakoida liukkaita teitä tarpeeksi hyvin. Onneksi henkilö (ja koira) vahingoilta vältyttiin, ja autokin saatiin paikallisen poromiehen avustuksella väännettyä takaisin ajokuntoon!

Toivottovasti pääsen vielä palaamaan Nellimiin, siellä oli tosi mukava työporukka ja rento ilmapiiri.

Mu Pori o kaunis/ My Pori is Beautiful

The first thing we see is the Rook, nesting in the nearby trees in the middle of the city Pori. A nice start for a bird watchig trip, don't you think?
The sun shines and Pori looks beautiful with all the old buildings- and the sea! I have waited for this smell, the sound of waves, the beaches, the sand... On the way to the birdwatching towers, we see some nice lighthouses and get to go on a boattrip with the Coast guard.

Kallo lighthouse

Reposaari fishing port

Reposaari

Reposaari

Next we head to the birdwatching tower in Teemuluoto. It is the biggest river delta in Scandinavia. There is already some professional looking birdwatchers when our loud group comes to the tower. They must have been happy. 

With the birdwatchers help, we spot many rare birds like  the Western Marsh and Hen Harriers, White Tailed Eagle and the Spotted Redshanks. We also hear a sound like someone blowing in a bottle which is actually the Great Bittern. In the forest the smaller bitds sing everywhere and allthough I cannot see them, I recognize some of them from the singing: Goldcrest, Brambling, Song Thrush and of course the summer singer Chaffinch. I am liking this bird watching (or listening) hobby more every day. The better when I get a picture!

We spend the night at Yyteri camping area. It feels luxury to have a shower and even sauna after the last camping trip in -34 wilderness. Also sleeping in the tent is much nicer than under a piece of canvas. I decide it is time for summer and throw away my winterfur in the lake during sauna. Feels refreshing!

On the last morning I take a walk at the beach. It is windy and sand is flying in to my eyes. The sea is restless and loud. The sound of waves empties all other thoughts. It's peaceful.

Leirielämää

Taakse on nyt jäänyt aika monta hienoa kokemusta, jotka ovat sujahtaneet ohitse liian nopeasti. Elämä on muuttunut aika radikaalisti, kun kumppani, kaupunki ja koti on vaihtunut kertaheitolla. Tunteiden virrassa ei paljoa pyristellä, mutta nyt alan sopeutua ja kotiutua sen verran, että saan päiviteltyä vaellustani tänne somen ihmeelliseen maailmaan.

Maaliskuussa kaikkien ryhmäläisten stressitasot hipoivat huippujaan valmistautuessamme jännittävään lapinleiriin ja neljän viikon työharjoittelujaksoihin. Palautuminen oli osalla vielä jäänyt puolitiehen Pudasjärven umpihankihiihtokoetuksen jälkeen, ja tunnelma oli kireä. Itseänikin olisi enemmän miellyttänyt vain istua bussissa, kuin lähteä Kiilopäällä hiihtelemään erämaahan kolmen päivän maastoharjoitukseen. Jännitän suoriutumistani aika paljon, sillä sairastelun vuoksi olen missannut kaksi aiempaa talvileiriharjoitusta. Ahkiohiihto leiripaikalle hiihdetään siis hieman pipo kireällä. Leirin pystyttäminen sujuu pienellä säädöllä; emme oikein osaa päättää kaivammeko lumeen poteron vai emme, joten päädymme johonkin sen välimaastoon.

Seuraava aamu on kaikille järkytys; luvatun -18 asteen sijasta aamu valkenee -34 asteeseen. Paljain käsin makuupussista kuoriutuminen on kivulias virhe. Kaikki aamutoimet tapahtuvat kaksi kertaa hitaammin kuin yleensä ja ihmiset ovat kärttyisiä. Kaikki ylimääräine ohjelma saa pinnan kiristymään, ja monen tekisi mieli vain käpertyä makuupussiin. Tällaisissa pakkasasteissa on kuitenkin erittäin tärkeää liikkua ja pitää lämpöä yllä, ja alammekin kasaamaan lumesta kammeja. Neljässä tunnissa leirialueelle onkin noussut neljä kammikasaa. Seuraavaavana tehtävänä on oma lepihommani; kammien kovertaminen, Uppoudun tähän hommaan täysillä ja tauotkin pidän kammin sisällä teetä siemaillen ja "lumikeksiä" nakerrellen. Seuraavan yön vietämme kammissa, jossa lämpöasteet lähentelevät nollaa. Kaikki äänet vaimenevat, ja tuntuu, kuin olisi palannut takaisin vauvaksi lumiseen kohtuun.

Yö lumikammissa nostaa tunnelmaa kummasti, ja aamulla arvostus talvileireilyä kohtaan on hieman korkeampi. Lähdemme hiihtämään ja huiputtamaan lähellä sijaitsevaa tunturia. Omat odotukseni tunturille noususta ovat aika ahdistuneita, sillä luulen, että nousemme suoraan ylös ja saksikävelyä. Rankkaa olisi. Onneksi menemme kuitenkin verkkaista tahtia, siksakkia rinnettä pikkuhiljaa nousten. Huipulla on hienoa olla, vaikka harmaalla kelillä maisemia ei paljoa näykkään. Kahdeksan tuntia menee hujauksessa, ja leirissä kaikki suurinpiirtein säntäävät unten maille. 

Aamulla pakkaamme leirin kasaan ja suuntaamme takaisin bussin luo tienristeykseen. Puolessa välissä saamme kuitenkin oppia, miksi asiakkaan pelastamista ahkiossa vetämällä ei kannata ottaa ykkösvaihtoehdoksi turvallisuussuunnitelmaan. Kiskomme yhtä luokkatovereistamme ahkiossa kolmen ihmisen voimin, muiden tampatessa reittiä umpisessa. Bussilla on aplodien aika.